Kahden sellokonserton ilta Jukka-Pekka Sarasteen ja Truls Mørkin seurassa

Jukka-Pekka Saraste

Pe 9.1.2015 klo 19
Musiikkitalo
Liput Lippupalvelusta

Dutilleux – Saint-Saëns – Bartók

Jukka-Pekka Saraste, kapellimestari

Jukka-Pekka Saraste (s. 1956) aloitti menestyksellisen musiikillisen taipaleensa ensin pianistina ja sitten viulistina legendaarisen Heimo Haiton opissa. Kurinalaisempaan työskentelyyn hän oppi Helsingin kaupunginorkesterin entisen konserttimestarin Naum Levinin ohjauksessa. Jo alle kouluikäisenä hän harjoitteli orkesterinjohtoa äänilevyjen ääressä äitinsä sukkapuikko kädessään, mutta orkesteriuransa hän aloitti viulistina.

Saraste on saanut huomattavia tunnustuksia taiteellisesta työstään, mm. Pro Finlandia – ja Jean Sibelius -mitalit sekä Säveltaiteen valtionpalkinnon. Hänet on nimitetty kunniatohtoriksi sekä Sibelius-Akatemiassa että Yorkin yliopistossa Torontossa.

Saraste tunnetaan ahkeruuden ja määrätietoisuuden puolestapuhujana, jonka tinkimättömällä tarkkuudella ja vähäsanaisen nokkelalla huumorilla hoidetut harjoitukset johtavat elämyksellisiin konserttikokemuksiin.

Truls Mørk, sello

Muusikkovanhempien perheeseen syntynyt norjalainen sellisti Truls Mørk (s. 1961) aloitti musiikkiharrastuksensa seitsemänvuotiaana soittamalla pianoa äitinsä opissa. Mørkin taidot eivät kuitenkaan kehittyneet odotetusti, joten seuraavaksi hän kokeili viulua. Vihdoin kymmenenvuotiaana hän löysi sellosta oikean soittimen itselleen, sai opetusta isältään ja alkoi heti harjoitella Bachin ensimmäistä sarjaa sekä Brahmsin e-mollisonaattia huolimatta niiden ylitsepääsemättömistä vaikeuksista.

Mørkille on myönnetty Sibelius-palkinto vuonna 2010. Hän oli mukana voittamassa Gramophone-palkintoa levystään yhdessä HKO:n kanssa vuonna 2012 ja ICMA-palkintoa vuonna 2013. Truls Mørk soittaa SR-pankin hänelle lahjoittamaa Domenico Montagnana -selloa vuodelta 1723.

Henri Dutilleux: Métaboles

”Retorinen termi ’Métaboles’, musiikillisessa mielessä käytettynä, paljastaa aikeeni: yhden tai useamman idean esittäminen eri järjestyksissä ja uusista kulmista, kunnes ne vaihe vaiheelta muuttavat luonnettaan täydellisesti”, säveltäjä on paljastanut.

Henri Dutilleux’n koko musiikillisessa ajattelussa Métabolesia voi pitää eräänlaisena avainteoksena. Se on muodoltaan ehdottomasti yksiosainen, mutta se jakaantuu viiteen lomittaisesti vaihtuvaan ja tunnistettavaan jaksoon.

Camille Saint-Saëns: Sellokonsertto nro 1 a-molli op. 33

Ranskan Mendelssohniksi sekä hyvässä että pahassa tituleerattu Camille Saint-Saëns (1835–1921) nousi maineeseen ihmelapsena, joka hallitsi kaiken kuin vettä vain. Kerrotaan tarinaa ilmiömäisenä pianistina ällistyttäneestä nuorukaisesta, joka 10-vuotiaana osasi soittaa kaikki Beethovenin pianosonaatit ulkomuistista.

Tutkittuaan Hector Berliozin Fantastista sinfoniaa ja etenkin Franz Lisztin pianosonaattia hän innostui teosmuodosta, jossa teemat ja niiden kehittelyt kulkevat läpi koko teoksen ikään kuin yksiosaisesti.

Tästä yhtenäisestä ja aikanaan tuoreesta kokonaismuotoajattelusta peräisin on Saint-Saënsin ensimmäinen sellokonsertto vuodelta 1872. Se on selvästi suosituin 1800-luvun ranskalaisista sellokonsertoista, joita ei tosin muutenkaan monta ole.

Camille Saint-Saëns: Sellokonsertto nro 2 d-molli op. 119

Saint-Saënsin (1835–1921) ensimmäinen sellokonsertto ei syntynyt helpolla, vaan niin suurien ponnistelujen jälkeen, että hän vannoi jättävänsä sen viimeiseksi sellokonsertokseen. Mies ei pitänyt sanaansa, sillä 30 vuoden jälkeen hän sävelsi toisenkin sellokonserton, joka tosin on jäänyt loistavan ykköskonserton varjoon.

Kuten edeltäjänsäkin, on toinen sellokonsertto noin 20-minuuttinen ja tulkittavissa yksiosaiseksi kokonaisuudeksi. Sen voi jakaa myös kahteen, kolmeen tai neljään osaan.

Solistin hurjat tekniset vaatimukset paljastavat, että teoksen kantaesittäneen Joseph Hollmanin atleettinen ja ylitsepursuava soittotapa näyttävine elkeineen lienee yllyttänyt Saint-Saënsia kikkavarastonsa perukoille. Kaksoisotteet, laajat loikat ja hengästyttävät juoksutukset edellyttävät suurimman luokan taitajaa.

Béla Bartók: Ihmeellinen mandariini

Balettipantomiimi Ihmeellinen mandariini perustuu Menyhért Lengyelin kirjoittamaan samannimiseen tarinaan vuodelta 1917. Librettoa oli ilmeisesti kaavailtu joko Sergei Djagilevin venäläiselle baletille tai Ernö Dohnányille uutta oopperaa varten. Béla Bartók (1881–1945) ehti ensin, ja hän tarttuikin heti toimeen. Pantomiimin pianoversio valmistui vuonna 1919, orkesteriversio viisi vuotta myöhemmin.

Teos koki heti vastustusta. Saadakseen Ihmeellisen mandariinin esille oli Bartókin etsittävä myötämielisyyttä Unkarin ulkopuolelta. Katastrofaalinen kantaesitys koettiin Kölnissä marraskuun 27. päivänä 1926, mutta myös saksalaisille teoksen provokatiivinen kuvasto osoittautui sietämättömäksi. Seksuaalisesti virittynyt tarina prostituoituineen, murhineen ja ryöstöineen ja alati väkivaltaisemmaksi yltyvä musiikki järkyttivät ensi-iltayleisöä pahoin. Syttyi kärhämä aivan kuin Stravinskyn Kevätuhrin esityksessä vuonna 1913.

Berliinin filharmonikkojen versio vuodelta 2009 Zubin Mehtan johdolla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s