Pariisin turnee 1900 osa 2 – Konserttimestari Sitt ja röyhyävä sikaari

1219_konserttimestari_sittAnton Sitt (1847 – 1929)

Ansaitsisi erityisen pitemmän kuvauksen konserttimestari Sittistä, tästä suomalaisten viuluniekkain ensimmäisestä, etten sanoisi suurimmasta opettajasta. Useimmat sekä nykyään elävistä että jo manalle menneistä viulunsoittajista ovat Sittin opetusta nauttineet. Heistä tuli sekä kuuluisia että keskinkertaisia viuluniekkoja – huonoja ei tietääkseni ainoatakaan. Kolme vuotta soitettuani en vieläkään päässyt hänen hoiviinsa. Ensimmäinen opettajani viulunsoitossa oli ollut etevä viuluniekka. Enhän enää ollut pasuunaviolistin puutteellisessa koulutuksessa. Eräs orkesterin toinen konserttimestari, solisti, juutalainen, tuli nyt opettajakseni, etevä virtuoosi kylläkin, mutta täysin välinpitämätön opettajana. Vapauduin vuoden soitettuani hänen holhouksestaan ja tulin nyt ”ukko” Sittin kouriin. Ensimmäinen tunti oli pettymys minulle: ”ukolla” oli omat käsityksensä minusta oppilaana ja yliolkaisesti hän alussa ohjaili. Mutta useinpa naseva huomautus soittamistavasta avustaa enemmän kuin voi kuvitellakaan. Tavallisesti istui Sitt selkänojassa tuolillansa röyhyävä sikaari hampaissaan. Hän ei milloinkaan muulloin ollut tupakoimatta kuin orkesterilavalla konsertissa. Harjoituksissa johtaessaan tai soittaessaan nyökötti sikaari joko puoleksi tai kokonaan sammuneena suunpielessä.

Kaikki vanhemmat konserteissa kävijät muistavat tämän kauniin vanhuksen ensi viulujen huipussa. Hän oli ”exelsior” ”stemmallensa” ja muut olivat melkein kuin hänen oppipoikiansa – myöhemminkin kuin orkesteri vähäsen kerrastansa suomalaistui. Hän istuin kuin isä poikiensa ensi – toisen ja alttoviulujen keskellä. Usein, kun harjoituksissa sattui joki vaikeasti suoritettava paikka, ”pasaassi”, nousi hän tuoliltaan, Kajanuksen keskeyttäessä silloin johtamisensa , ja sikaari tupruten suupielessä näytti muille miten vaikeus oli helpoimmin, viulullisesti, soitettavissa. Me kaikki oppipojat sitten kuuliaisina hänen neuvoansa seurasimme. – Varajohtajana hän oli varma. Johtaessaan hän ei suinkaan kiirehtinyt, ”pikkuhiljaa”, tarkkarytmisesti oli kaikki soitettava. Johtamisessa ei ollut tulta, nopeata menoa, pikemminkin pidättyväisyyttä, harkintamaista. Ominaista hänelle oli, että ensi viuluja hän huolellisesti tarkkaili, välittäen vähemmän toisista viuluista, vastakohtana Kajanukselle, jolle ikään kuin silmätikkuna toinen viulu oli. Eräs tovereistani toisessa viulussa kuiskasi tällöin, Kajanuksen saapuessa, meille toisille, että nyt on ”ukko” – tarkoittaen Kajanusta, jota tavallisesti meidän poikamaiseen tapaan mainittiin tällä nimellä – tulee jälleen meitä ”kiusaamaan”. Mitään kiusaamista se ei kuitenkaan kapellimestarimme puolelta ollut; tahtoi hän vain, että suorittaisimme, harjoiteltuamme huolellisesti ohjelmamme, tehtävämme kunnollisesti.

Sitt oli taitava viuluniekkain orkesterisäestäjä, sanoisinpa verraton. Mahtoipa olla turvallista soittaa pelkäämättä säestäjän jäävän jäljelle tahi menevän edelle, mitä monet pianosäestäjät tekevät. Kuulin usean suurmestarin esityksiä ja kaikkiin heidän ”oikkuihinsa” Sitt orkesterineen kimmoisesti sopeutui. Ei silloin huomannut hänen flegmaattista orkesterisolo-johtamistaan. Luonteeltaan varsinkin johtaessansa oli hän kiivas ja hermostui silloin lausumaan jyrkät sanat, unohtaen jo melkein heti äkillisen tunteensa purkauksen.

Taitava oli Sitt pianolla säestäjänäkin. Soitin konserttini hänen mukaillessa ja orkesterikoulun näytetilaisuuksissa hän usein istui pianotuolilla.

Ensimmäinen opettajani, pasunisti–violisti ei enää minulle ollut mikään merkkihenkilö musiikin alalla.

********

Kansallisbiografian artikkeli Anton Sittistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s