Pariisin turnee 1900 osa 3 – Pariisin-orkesterin henki

Kajanus_Pariisin_orkesteri

Robert Kajanus johtaa Helsingin filharmonisen seuran ”Pariisin-orkesteria” Palokunnantalon juhlasalissa.

Kapellimestari Kajanus ja orkesterin henki

Siirtyisinkö nyt kuvaamaan ensimmäistä miestämme, kapellimestaria, professori Kajanusta. Olen puhunut Sittistä, jo muutamia vuosia takaperin manalle menneestä miehestä, hänen harmaat hapsensa ovat oikeuttaneet ensi esityksen orkesteriniekan näkökulmasta. Kajanus, Kaijus, ukko, viimeinen nimitys kapellimestaristamme silloin ei ollut ollenkaan paikallansa – tokkopa häntä vieläkään virkeytensä vuoksi voisin ukoksi mainita, olen itse enemmän ”ukko”. Mutta tuttujahan tuollaiset nimitykset nuorisoa ovat, olimmehan melkein kuin vanhemmat koulupojat, vaikkemme silloin suinkaan itseämme sellaisina pitäneet.

Mutta orkesterioppilaina meitä nähtävästi kuitenkin pidettiin muihin ulkolaisiin, arvokkaammilta näyttäviin verrattuna, varsinkin palkkauksemme suhteen. Senhän kyllä huomasimme ja se meitä enemmänkin kiusoitti. Kyllä olimme jo silloin mielestämme yhtä pystyviä kuin ulkolaisetkin. Tulihan orkesteriimme, vaihtuen melkein joka vuosi, saksalaisia pojan nulikoitakin, eikä heidän soittokuntoisuutensa ollut erikoisempaa kuin meidänkään. Mistä lienee tämä johtunut. Syyn arvelen nyt tarkemmin ajatellen piilevän eräässä toisessa seikassa. Orkesterimme n.s. järjestysmiehenä, s.o. henkilönä, joka teki sopimukset vaihtuvien soittajien kanssa, hankkien uusia eroavien tilalle, oli eräs pienikasvuinen saksalainen, paksu mies, mielestänsä hyvin tärkeä henkilö. Epäilimme ettei hänellä ollut varsin suopea käsitys meistä suomalaisista. Hän hankki paikkoja omille maamiehillensä ja me suomalaisethan heidät syrjäytimme, kun orkesterimme suomalaistui vähän kerrassaan. Ja Kajanus pyrki orkesterimme suomalaistumiseen. Huomasiko hän yllämainitun seikan ja miten hän suhtautui mainittuun herraan, en tiedä. Olen melkein varma, ettei järjestysmiehemme meidän puolta pitänyt. Tulen häneen myöhemmin.

Kajanus, johtajana, orkesterilaisten silmissä ja käsityksessä. Niin, pidimmehän hänestä. Hyvä mies johtajana, ei milloinkaan kiivas, mutta kyllä melko satiirillinen, useasti kuitenkin leikillinen. Johtaminen suurpiirteisesti kokonaisuutta käsittävää, silti kuitenkaan yksityiskohtia unhoittamatta. Tuo hyvätuulisuus ja leikillisyys muodostivat hänestä sympaattisen orkesterihenkilön ja oivaltaminen miten saadaan kaunista., vaikuttavaa ja komeata, oli hänen erikoisominaisuuksiansa. Hän huomasi miten ”begeistrinki” (toim. huom. innostus) aikaan saadaan; se oli suuri asia ja – tavallaan salaisuus eivätkä sitä kaikki johtajat oivalla.– Suuret taloudelliset vaikeudet hänen työskentelyänsä haittasivat, vaikeudet, jotka usein näyttivät voittamattomilta, mutta jotka hänen jättiläismäinen tarmonsa kuitenkin ylitti. Hänen elämänsä orkesterinsa keskellä oli siten toimintaa muurahaiskeossa. Ja siinä keossa oli muutakin kuin musiikkia; oli taiteilijain oikkuja, palkkojen tinkimistä, intriigejä (toim. huom. juonittelua) ja ties mitä.

En tiennyt enkä nähnyt paljon tätä kaikkea, mutta arvelen, että kyllä oli ”ukko”parka monesti helisemässä. Mutta kuten sanoin – elelin tietämättömänä – tahi en tahtonut tietää mitään muuta kuin kaunista musiikkia, ei haluttanut repiä viulusta karmeita epätoivon sointuja, ei rahan edestä soittaa. Halusin ihannoimassani orkesterissa panna parastani, hukkuipa esittämäni sitten näkymättömiin muiden joukkoon tai sumensi kauniin äänivedon – milloin se oli kaunis – toinen raa´alla jousenvedollaan tahi torvi törähdyksellään. Ja mitä osasin soittaa, sen osasin, mitä en, sen en. Toiset osasivat paremmin toisessa paikassa, toiset toisessa. Huonoa oli olemassa, ei aina hyvää enkä minä ollut ainoa huono, paremmatkin erehtyivät, paremmat, joilla jo yhdeksän vuotisina oli ollut mestarit opettajina, kun minulla mestari vasta kaksikymmentäyksi vuotta täytettyäni. Ja ensimmäinen opettajani pasuuna-violisti.

Mutta mitäs ikävistä. Halusin elää siinä kauniissa ja mahtavassa mitä orkesteri tarjoaa. Ja olin päässyt ihannoimaani taiteilijaryhmään. Istuin syvällä valtavan soittokoneen sisällä. Huumaavat soinnut vyöryvät ylitseni suurina sinfonioina ja uvertyyreinä. Johtaja pidellen ohutta puikkoa kädessään, ohjasi sen koneistoa kuin kapteeni laivaansa.

Niin, milloin sävel kuten yhteisestä suostumuksesta paisui, riipasihe se mukaansa laulamaan täysin keuhkoin. Haltioituneena unohtui silloin kaikki, yksinpä se orkesterikin, jonka keskuudessa istui. Musiikki kiehtoi silloin kokonaan valtoihinsa. En elänyt silloin painetuissa nuoteissa; jossakin muualla nyt liiteli mielikuvitus. Vanhat, rakkaat muistot sukelsivat pinnalle henkevöityinä. Sisäiset näkemykset ja elämykset innoituksen ollessa ylimmillään kirkastuivat silloin tietoisuuteen. Ja kun konsertissa näki yleisön silmät loistavina seuraavan mukana, sillon kaksintuivat elinvoimat ja esittämisluomusvoima vieläkin tehokkaammaksi. Sormet iskivät kieliin kuten teräsvasarat; kylmää teknillistä soittajaa ei ollut olemassakaan. – Kajanus seisoi jalustallaan kuin päällikkö armeijansa keskellä. Sävelten vyöry, joka kuohui ylitse puolelta jos toiseltakin, teki mahdottomaksi kuulla oman viulunsakaan ääntä, vaikka sitä voimalla puristikin esiin. Käyrien keihäsmetsä nousi ja laski vuoroittain edessä ja takana ja mahtavat pasuunat kaikuivat jylisevinä kuin vastustamattomat sotatorvet.

Titaani

25.3. & 26.3.2015

Klo 19 Musiikkitalo
Matthias Pintscher, kapellimestari
Andreas Brantelid, sello

Liput Lippupalvelusta

credit_Andrea Medici

Matthias Pintscher
Saksalainen säveltäjä-kapellimestari Matthias Pintscher (s. 1971) aloitti viulunsoiton yhdeksänvuotiaana ja liittyi pian kotipaikkakuntansa nuoriso-orkesteriin. Orkesterissa, ollessaan ”fyysisesti äänten ympäröimänä”, hän oppi ”sulautumaan itseään suurempaan voimaan”, ja ymmärsi orkesterin olevan hän oma soittimensa — niin säveltäjänä kuin kapellimestarina.
Paitsi säveltäjänä hän on esiintynyt myös kapellimestarina lähes kaikissa suurissa orkestereissa, kuten New Yorkin filharmonikoissa, Mariinskin orkesterissa, Berliinin radion orkesterissa, Staatskapellessa ja Saksalaisessa sinfoniaorkesterissa sekä Kölnin WDR-orkesterissa.
”Ajatteluani kapellimestarina ohjaa oma sävellysprosessini — ja päinvastoin, tietenkin,” Pintscher on todennut. Osoituksena Pintscherin vahvoista nykymusiikin tulkinnoista hänet nimitettiin vuonna 2013 Susanna Mälkin seuraajaksi Ensemble InterContemporainin musiikilliseksi johtajaksi. Hän myös suunnittelee Avantin Suvisoiton ohjelman kesällä 2015.

3 Sussie Ahlburg

Andreas Brantelid
Tanskalais-ruotsalainen Andreas Brantelid (s. 1987) aloitti sellonsoitoin jo kolmevuotiaana. Soitinvalinta ei kuitenkaan ollut heti selvä, vaan hänen oli aneltava omaa selloa isältään, joka olisi mieluummin nähnyt poikansa viulistina, pianistina tai vaikka jalkapalloilijana. Lopulta isä myöntyi ja hankki pojalleen noin alttoviulun kokoisen sellon ja alkoi itse opettaa häntä. Harjoittelu oli rajattu tuntiin päivässä ‒ kymmenen vuoden ajan. Malmön selloprofessori Mats Rondinin yksityistunneille hän pääsi 11-vuotiaana.
Brantelidin ilmiömäinen lahjakkuus oli selvää pienestä pitäen, ja konserttodebyytti Tanskan kuninkaallisen orkesterin solistina tapahtui jo 14-vuotiaana. Konserttona oli Elgarin sellokonsertto.
Esiintyessään Brantelid tavoittelee intuition ja vapauden tunteita eikä arvosta perfektionismia tai muottiin sulautumista. Muusikkoihanteekseen hän mainitseekin viulisti Pekka Kuusiston. ”Kun mietin eniten ihailemiani muusikkoja, esimerkiksi Pekka Kuusisto on mahtava, koska hän on luopunut systeemiin sulautumisesta”, Brantelid kertoi Stringvisions-sivustolle vuonna 2012. Ja jatkaa: ”Esiintymisessä on tärkeää, että sitä tekee koska haluaa, eikä pidä pelätä luovuutta ja heittäytymistä tunteisiin, joita musiikki juuri sillä hetkellä herättää.”
Robert Schumann: Sellokonsertto a-molli
Vuonna 1850 Robert Schumann muutti perheineen Düsseldorfiin, jossa säveltäjä oli ottanut vastaan viran kaupungin orkesterin musiikillisena johtajana. Düsseldorfissa Schumann sävelsi ensimmäisen innostuksen vallassa useita uusia teoksia, mm. sellokonserton, joka syntyi vajaassa kahdessa viikossa lokakuussa. Kun Schumann tarjosi sitä sellisteille, kukaan ei kuitenkaan ollut siitä kiinnostunut. Hänen kustantajansakin oli aluksi epäröivä.
Clara-vaimo puolusti kuolemaansa saakka teoksen idearikkautta ja huumoria, mutta silti siihen osattiin asennoitua oikein vasta 1900-luvulla. Nykyään Schumannin konsertto on yksi kaikkein suosituimmista ja soitetuimmista romanttisista sellokonsertoista: harva on se huippusellisti, joka ei olisi ottanut sitä ohjelmistoonsa. Pablo Casalsin mielestä tämän on yksi kaikkien aikojen hienoimmista sävellyksistä ylipäätään.

Andreas Brantelid soittaa Schumannin sellokonserttoa Michael Schønwandtin johdolla.

Gustav Mahler: Sinfonia nro 1 D-duuri ”Titaani”
Nykyään Gustav Mahlerin asema eräänä musiikin historian ehdottomasti merkittävimmistä säveltäjistä on itsestäänselvyys. Mahlerin elinaikana tilanne oli toinen. Hän oli arvostettu kapellimestari, mutta säveltäjänä hän sai usein osakseen pilkkaa. Hän koki maailman kaoottisena tilana, ja säveltäjän tehtävänä oli tämän sekasorron ilmaiseminen mahdollisimman välittömällä tavalla. Siksi hänen teoksissaan soivat jyrkän vastakohtaiset ainekset: ylevää koraalia seuraa marssipoljento, banaalia kahvilamusiikkia melodinen adagio.
Mahler ryhtyi säveltämään ensimmäistä sinfoniaansa 1880-luvulla. Hän ei tosin ollut aivan varma siitä, oliko kyse sinfoniasta. Kun teos sai kantaesityksensä Budapestissä vuonna 1889, Mahler kutsui sitä ”Sinfoniseksi runoelmaksi”. Tämän jälkeen teos sai otsikon Der Titan, viitaten Jean Paulin samannimiseen romaaniin. 1896 säveltäjä antoi lopulta sävellykselleen otsikon Sinfonia 1.

Anomal Dances 1/4-sävelaskelharmonikalle

Pe 20.3.2015
Klo 19 Musiikkitalo
Suora lähetys YLE Radio 1 ja yle.fi/klassinen
Ennakkoluulijat klo 18.30

velikujala


Veli Kujala

Harmonikkataiteilija Veli Kujala (s. 1976) on monipuolinen säveltäjä ja muusikko, jonka repertuaariin kuuluvat niin kansanmusiikki, jazzmusiikki kuin uusin taidemusiikki. Resitaalit ja konserttoesiintymiset ovat vieneet Kujalaa ympäri Euroopan konserttisaleja ja festivaaleja, ja yhdessä tuubisti Petri Keskitalon ja kitaristi Jarmo Julkusen kanssa muodostamansa Pipoka-yhtyeen kanssa Kujala on tuttu näky myös kotimaisissa jazztapahtumissa.
Viime vuosina Kujala on esiintynyt ahkerasti itse rakentamallaan neljäsosasävelaskelharmonikalla, jota hän on kehitellyt yhdessä Haapamäen kanssa. Uudelle soittimelle on ollut tilausta runsaasti ja säveltäjät ovat ottaneet sen omakseen nopeasti.
”Siihen on hyvät syyt. Ensin tulee mieleen hyvä taiteellinen visio, ja sen jälkeen keksitään keinot sen toteuttamiseen. Jos sitä ei olemassa olevilla välineillä voi tehdä, niin sitten rakennetaan uudet. Soittimet ovat kehittyneet yhtä matkaa musiikillisten vaatimusten kanssa”, Kujala totesi Rondoclassic-lehdelle vuonna 2012. ”Eräs kuulija kertoi ensin ihmetelleensä, miksi moinen soitin on tehty. Soitinta kuultuaan hän sanoi ymmärtävänsä hyvin, että miksi! Soittimen äänestä voi tulla mieleen elektroninen musiikki”, Kujala kertoi Avantin Suvisoitolle vuonna 2013.

Susanna Mälkki
Susanna Mälkki (s. 1969) lukeutuu maailman arvostetuimpiin kapellimestareihin ja hänet tunnetaan erityisesti tarkasta lyönnistään ja kompleksisten nykymusiikkiteosten avartavista tulkinnoistaan. Hänen kautensa nykymusiikkiyhtye Ensemble InterContemporainin musiikillisena johtajana 2006–2013 oli menestyksekäs.
Mälkki on urallaan johtanut suuria sinfoniaorkestereita niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa, mm. Chicagon ja Bostonin sinfoniaorkestereita, Wienin radion sinfoniaorkesteria, Los Angelesin filharmonikoita, Kuninkaallista Concertgebouw’n orkesteria, Baijerin radion orkesteria ja Berliinin filharmonikoita. Kuluvalla kaudella hän debytoi mm. New Yorkin filharmonikoissa sekä Philadelphian ja Clevelandin orkestereissa.
EIC-yhtyeen lisäksi Susanna Mälkki on toiminut Stavangerin sinfoniaorkesterin taiteellisena johtana vuosina 2002–2005. Nykyään hän on Gulbenkian-säätiön sinfoniaorkesterin päävierailija. Mälkki seuraa John Storgårdsia Helsingin kaupunginorkesterin 13. ylikapellimestarina syksystä 2016 alkaen.

Jean Sibelius: Aallottaret opus 73
Norfolkin musiikkijuhlien perustaja Carl Stoeckel muisteli muusikkojen reaktioita Sibeliuksen aloittaessa uuden teoksensa harjoitukset:
”Heidän puheistaan päätellen luulen, etteivät he aluksi ymmärtäneet sitä laisinkaan. Seuraavana aamuna, kolmen läpikäynnin jälkeen, he olivat kuitenkin hyvin ihastuneita siihen ja sanoivat, että musiikin kauneus kasvoi joka harjoituksella.” Aallottaret sai kantaesityksensä 4.6.1914 konsertissa, jossa Sibelius johti myös mm. Finlandian ja Valse tristen. Konsertista tuli huikea yleisö- ja arvostelumenestys.

Jukka Tiensuu: Anomal Dances
Konsertto 1/4-sävelaskelharmonikalle ja orkesterille

Jukka Tiensuu (s. 1948) on luonut mainetta niin cembalistina ja säveltäjänä kuin esseistinä ja musiikkielämän primus motorina. Säveltäjänä hän on sukupolvensa kiehtovimpia ja jännittävimpiä nimiä; häntä kiinnostavat aleatoriikka, mikrointervallit, soitinteatteri, elektronimusiikki, kollaasit ja sarjallisuus. Hän on myös perehtynyt vanhaan musiikkiin, kuten renessanssiin ja barokkiin
Illan konsertissa kantaesitetään Tiensuun uutuus, Konsertto 1/4-sävelaskelharmonikalle ja orkesterille ”Anomal Dances”. Solisti Veli Kujala on itse rakennuttanut soittimensa, jonka sointi eroaa hyvin paljon tavanomaisesta harmonikasta. ”Soittimen äänestä voi tulla mieleen elektroninen musiikki”, Kujala on kertonut.
Tiensuu ei koskaan kommentoi teoksiaan eli hän haastaa kuulijan vetämään omat johtopäätöksensä niiden sisällöstä. Säveltäjän käytäntöä kunnioittaen tässä ei kerrota illan teoksesta mitään. Todettakoon vain, että luvassa on jännittävien ja uudenlaisten sointimaailmojen laaja kirjo.

Richard Strauss: Also sprach Zarathustra opus 30

Konserttikauden 1891-92 päätteeksi Richard Strauss (1864-1949) kärsi burnoutista. Hän vietti pari kuukautta Kreikassa ja Egyptissä leväten ja ahmien kirjoja. Tällöin hän luki myös filosofi Friedrich Nietzschen (1844-1900) bestsellerin Also sprach Zarathustra (Näin puhui Zarathustra). Kirja sisältää vaikutusvaltaisen idean ”yli-ihmisestä” joka hylkää kristillisen ajattelun noudattaakseen aivan omaa moraalikäsitystään.
Strauss selitti: ”Halusin musiikillisin keinoin kuvata Nietzschen ideaa ihmisen kehityksestä. Johdantoa seuraavat erilaiset uskonnolliset ja tieteelliset vaiheet kunnes saavumme yli-ihmiseen.” Sävellys sisältää johtoaiheita – esimerkiksi Luonto-aihe, Vastenmielisyys-aihe ja Kaipuu-aihe – jotka liittyvät Nietzschen kirjaan. Kuulijan ei silti tarvitse olla kovinkaan tietoinen tästä, kuten ei ajatuksellisesta sisällöstä ja ohjelmallisuudesta ehkä muutenkaan. Also sprach Zarathustra on ennen kaikkea värikäs, vaikuttava ja kiehtova orkesteriteos, jota monet pitävät Straussin magnum opuksena.

Wagnerilainen ilta

11.3.2015 & 12.3.2015
klo 19 Musiikkitalo
Liput Lippupalvelusta

Wagner

Jun Märkl, kapellimestari

Portrait Jun MŠrkl 2011

Richard Wagner: Tannhäuser-alkusoitto

Alkukesänä vuonna 1842 kirjailija, filosofi, säveltäjä Richard Wagner (1813–1883) vietti työntäyteistä lomaa Böömissä Teplitzin kaupungissa, jossa hän jälleen tutki saksalaismytologiaa Grimmin veljesten, Heinen ja Hoffmannin hengessä; ritaritarinoita, jumalvoimia, uskonnollisuutta. Aineiston keruu ja tarinointituokiot tuottivat tulosta, ja kotimatkan koittaessa Wagner oli jo luonnostellut ritari Tannhäuserin, Venus-jumalattaren ja Wartburgin linnan laulukilpailun tarinat yhdistävän libreton.
Tannhäuserin tärkeimpiä teemoja esittelevä alkusoitto on eräs Wagnerin komeimmista. Pyhiinvaeltajien kuoro kajahtaa ilmoille bachmaisena koraalina, joka antaa tietä Venuksen vuoren lemmekkäille leikeille ja Tannhäuserin Venukselle osoittamalle ylistyslaululle. Teemojen yhteenotot kiihtyvät alati, kunnes pyhiinvaeltajien kuoro saa viimeisen sanan yhdessä Venus-musiikin kanssa.
Richard Wagner: Siegfried-idylli
Kapellimestari Hans von Bülowin, Cosima Bülowin (os. Lisztin) ja Richard Wagnerin (1813–1883) välinen kolmiodraama sai lopullisen ratkaisunsa vuonna 1870 Bülowin myönnettyä Cosimalle avioeron ja hyväksyttyään hänen suhteensa Wagneriin. Oli aikakin, sillä Cosima oli jo vuosia aiemmin synnyttänyt Wagnerille kaksi tytärtä, ja kolmas, kauan kaivattu poikalapsi Siegfried oli juuri syntynyt. Uusi pari avioitui välittömästi eron astuttua voimaan.
Wagner oli onnellinen. Kauan kestäneet kahnaukset ammatti- ja henkilökohtaisessa elämässä olivat nyt helpottamassa ja hän pystyi taas jatkamaan Ring-tetralogiansa valmistelua palaamalla Siegfried-oopperan pariin. Valkyyria oli juuri saanut ensi-iltansa kesällä 1870, ja samalla Wagner puuhaili kaikessa hiljaisuudessa suurta yllätystä tuoreelle vaimolleen.
”Herätessäni korviini kantautui ääntä, joka kasvoi ja kasvoi. En enää voinut kuvitella uneksivani: se oli musiikkia, ja minkälaista musiikkia! Kun se lopulta vaimeni, Richard ja lapset tulivat luokseni ja antoivat minulle ”sinfonisen syntymäpäivärunon” partituurin. Itkin, mutta niin itkivät kaikki muutkin talossa.” Cosima Wagner oli herännyt 33-vuotissyntymäpäivänään huvilansa makuuhuoneeseen kantautuneeseen musiikkiin, jota 15-henkinen orkesteri soitti portaikossa hänen miehensä johdolla.

Richard Wagner: Nibelungin sormus -sarja (Märkl)

Rheingold: Opening
Rheingold: Hammering of the dwarves
Walküre: The Cavalcade of the Valkyries
Walküre: Wotan’s Farewell and Magic Fire Music
Siegfried: Siegfried’s Fight with the Dragon and Slaying of the Dragon
Götterdämmerung: Dawn and Rising of the Sun
Götterdämmerung: Siegfried’s Rhine Journey
Götterdämmerung: Siegfried’s Death and Funeral Music
Götterdämmerung: Brunnhilde’s Immolation Scene

Kuulemme kapellimestari Jun Märklin laatiman, yhdeksänosaisen instrumentaalisen kokoelman Ring-oopperoiden avainkohtauksista. Lauluosuuksien puuttuminen ei muuta musiikin sisältöä olennaisesti lukuun ottamatta tekstin puutetta, sillä Wagner on lähes aina kaksintanut laulumelodiat orkesterisoittimilla. Vaikuttavia orkesterikohtauksia yhdistää henkilön tai asian läsnäoloa markkeeraavat musiikilliset johtoaiheet.

Jokainen valitkoon joukosta omat suosikkinsa, mutta tunnetuimmat kohtaukset lienevät Valkyyrioiden ratsastus Valkyyrian kolmannen näytöksen alusta, sekä Valkyyrian loppukohtauksen Taikatuli, jossa Wagner ujuttaa tulimusiikin sekaan tulevan päähenkilön Siegfriedin esittelevän sankarillisen vaskiteeman. Siegfriedin hautajaismusiikki kertaa sankarimme elämän ja musiikkiaiheet vavisuttavasti, ja se esitettiin myös Wagnerin omissa hautajaisissa. Koko jättiläisoopperan ja orkesterisarjan viimeinen kohtaus, Brünnhilden uhrautuminen, nivoo tärkeimmät johtoaiheet ja tunnelmat yhteen voimaa säästämättä.