Ankarat harjoitukset ja uuden musiikin ponteva vastustus

kiertuekirja (3)

Pariisin turnee vuonna 1900 – viulisti John Järnefeltin päiväkirja osa 8

Kesän tullen alkoivat orkesteriharjoitukset ja perinpohjaiset ne olivat. Miesluvultaan orkesterimme oli nyt komea. Etevät ulkomaiset soittoniekat istuivat solistipaikoilla. Ensimmäinen klarinetin puhaltaja oli kuuluisa ja ensimmäinen oboen soittaja muistaakseni joku sveitsiläinen professori. Sellisteinä suomalaiset Schneevoigt ja Fohström. Ensinmainittu oli jo pitemmän ajan ollut meidän vakinainen ensi sello. Viulut olivat hyvin edustettuina, muukalaisia kyllä joukossamme. Konserttimestarina eräs tsekkiläinen nimeltään Olk. Muut orkesterin soittokoneet olivat niin ikään oivallisesti sijoitetut.
Niin kuin jo mainitsin, olivat harjoitukset kiertuettamme varten ankarat, mutta hyvä siitä sitten tulikin. Vierustoverini orkesterissa, eräs entinen kapellimestari, jo vanha mies ja vuosikaudet työskennellyt orkesterimiehenä, ei erikoisesti ihastellut orkesterisoittajan ammattia eikä liijoin matkaamme. Viimemainittua hän melkeinpä ikään kuin kammoksui. ”Jos menisimme sinne klassillisella ohjelmalla, olisi se ymmärrettävämpää, mutta modernilla musiikilla. Mitäs meidän sävellyksemme ja ylipäätään tämä remuava ja sekava uudenaikainen musiikki,” lausuili hän. Ne eivät kelvanneet hänelle. Vain Beethovenia hän ikään kuin ylvästellen minulle nyökytteli päätään. ”Niin Beethoven on aina Beethoven”. Hänen korviansa tuntuivat ikään kuin särkevän Tschaikovskyn tahi jonkun muun uudemman säveltäjän räikeät soinnut. Ettei häntä kiinnostanut niiden esittäminen, sen huomasi helposti hänen soittaessa. – Samaisella vierustoverillani oli vahva taipumus ryypiskelyyn eikä ollut harva kerta se, kun hänen soittamisestaan sellaisina hetkinä ei mitään tullut. Silloin oli hän huonolla tuulella. Hän vihjaili ilkeitä letkauksia sekä muille että minulle. Kerran purki hän äreänä: ”Raavi nyt sinä, minä en näe mitään koko tästä humpuukista”. Musiikki ei ollut klassillista, siksipä huono tuuli näin sakeutui. Niinikään valitteli hän puhellessamme konserttikiertueesta: ”Mitä me sinne, onhan siellä siellä kuuluisat orkesterit? Menkööt Kajanus ja Sibelius itse. Osaavathan he siellä esittää ilman meitäkin.”
Hänen tilanteensa ymmärsin. Suuriperheinen mies ja työskenteli tukalissa taloudellisissa oloissa.

Ohjelmamme käsitti Kajanuksen, Sibeliuksen ja Järnefeltin sävellyksiä. Kajanuksen kummatkin rapsodiat, eräs sviitti ja ”Aino”, sinfooninen runoelma, edustivat ”häntä”. Sibeliuksen ensimmäinen sinfonia, tämä erinomainen, valoisa ja uhkuva teos. ”Lemminkäisen kotimatka” ja ”Tuonelan joutsen” olivat konserttien päätekijät. Sitten Armas Järnefeltin ”Korsholma”. Kaikki nämät teokset harjoitettiin soittokonetta myöten tunnontarkasti, ennen kuin meidät katsottiin kypsyneiksi lähtemään maailman matkalle.

Kuka oli Georg Schnéevoigt?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s