Matkaan lähtö ja Tukholman konsertti

KO_1900_PariisinTurnee5(AF)

Pariisin turnee vuonna 1900 – viulisti John Järnefeltin päiväkirja osa 9

Niinpä sitten eräänä valoisana kesäpäivänä seisoimme kaikki höyrylaiva Oihonnan kannella varustettuina passeilla ja vähäisillä matkatamineillamme. Filharmoninen orkesteri, johtajansa Kajanus etupäässä, matkusti nyt siis edustamaan isänmaatansa Suomea suuressa musiikkimaailmassa.
Kieltämättä lähtö tuntui juhlalliselta ainakin tämän kirjoittajasta. – Meri henkäili kylmähkösti aavalta Kruununvuoren selältä, mutta aurinko paistoi valoisana, herättäen toiveita jostakin, mikä viehkeänä odotti tuonnempana – eksoottinen maailma. Oihonna käänsi verkalleen kaulansa selemmälle ja alkoi kyntää meren maininkeina nousevaa pintaa. Ihailimme Helsinkiämme sen vähitellen painuessa näköjäispiiristämme taivaankannen taakse. Oihannan koneet jymisivät vieden alusta Hangon kaupunkia kohti. Matkamme ensimmäinen määrä, esitystemme alkupaikka oli Tukholma.
Hangossa viivähdimme muutaman tunnin. Katsellessani laivan kannelta alas laiturille näin tuonnempana juopuneen miehen, joka kykenemättömänä tyydyttävästi hallitsemaan ruumiinsa tasapainoa, sinne ja tänne huojuili lastaavien ja purkavien laivamiesten joukossa. Tämä oli viimeisiä näkemyksiäni kotimaasta, semminkin kun en koko ulkomaan kiertueella huomannut yhtään näin julkista ja räikeätä tapausta. Ja – tahdon tämän yhteydessä lisätä – kiertueemme päätyttyä ja Helsinkiin saapuessamme oli ensimmäinen havaintoni samanlainen souteleva olio satamasillalla.
Kaskuja kertoellen ja laulellen sekä vakavampia että kevyempiä lauluja Filharmonisen orkesterin jäsenet aikaansa kuluttivat. Rekilaulutkaan eivät ”tästä” ohjelmasta puuttunut. Toverini olivat kai nähneet tarpeeksensa meren ja saaristomaisemien luontoa, koska vain vähäpätöinen osa heistä näytti niihin huomiotansa kiinnittävän. Tuntui siltä kuin useimmat ottaisivat hetken tilanteen ikään kuin joltakin ammattimaiselta kannalta.
Tukholmaan saapuessa näimme siellä laivalaiturilla eräitä maallemme tunnettuja henkilöitä kävelemässä. He olivat tulleet vastaanottamaan suomalaista orkesteria. Senaattori Leo Mechelin ja tuomari Joonas Castrén siellä heti pistihe silmiimme. Arvokkaina, mietteissään he mittailivat siltaa. Karkoitetut isänmaan tukipylväät! Olihan sortovuosien aika. Bobrikoffin diktatuuri hallitsi maatamme ja monet isänmaan uskolliset miehet poistuivat Siperiaan tai vieläkin pahempaan karttaen oman maan rajojen ulkopuolelle. – Huomattavimmat joukostamme keskustelivat kauan pakolaisten kanssa. Laituri oli täynnänsä hotellien vahtimestareita suositteluineen oleskelupaikoiksi. Hajaannuimme mikä minnekin järjestettyihin paikkoihimme. Vähäinen yhteisharjoitus akustiikkaan tutustumisen varalta oli määrätty. Koskettelimme varhemmin iltapäivälle eräitä kappaleita ohjelmassamme ja illalla oli oleva konsertti – Sirkuksessa.
Avaran salin runsaslukuinen yleisö vastaanotti orkesterimme raikuvin kättentaputuksin. Konsertillamme oli menestys. Soitimme m.m. Sibeliuksen Finlandian ja lopuksi Maamme-laulun ja Porilaisten marssin. Innostus ruotsalaisten joukossa oli valtava. Ja hyvältä tuntui meistä suomalaisista varsinkin kun tiesimme olevamme sen maan kansalaisia, missä sorto vallitsi, vieras ies tahtoi kuristaa ja nöyryyttää meitä.
Annoimme toisen konsertin Hasselbackenilla vielä lukuisammalle yleisölle ja samanlaisella menestyksellä kuin edellisessäkin.
Konserttiemme väliajalla tutustuimme kaupunkiin. Taiteilijan veri helposti kuohahtelee; myöhään illalla näin yhden jos toisenkin tovereistani korkeassa mielentilassa iloisten ruotsalaisten ja ruotsittarien kanssa. Puolestani nautin enemmän kaupungin varsinaisista nähtävyyksistä, museoista, taidekokoelmista y.m.s. Skansen niin ikään oli nähtävä ja siellä useimmat meistä kävivät.
Illalla istuimme yöjunassa matkalla Kristianiaan, nykyiseen Osloon, missä seuraavana päivänä oli oleva konserttimme.
Yömatkamme ei ollut minkäänlainen yömatka siinä merkityksessä että olisimme nukkunut. Valvoimme koko matkan, vaikka välillä nukuttikin. Eikä vaunussa ollut paikkaakaan, kuhunka päänsä kallistaisi, kun matkustajia oli muitakin kuin vain me. Eräs tovereistani, pienikokoinen ja hintelä, jonka uni väkisinkin tahtoi valtaansa, kiipesi katon rajassa olevaan matkatavaraverkkoon nukkumaan. Ahdasta hänellä siinä oli, mutta siitä huolimatta kuulimme kuitenkin pian hänen rauhallisen, syvän hengityksensä, joka todisti että mies oli saanut kiinni unen päästä. Junailija ei häntä huomannut vaunun läpi kulkiessaan. Epäilemättä hän vastakkaisessa tapauksessa olisi riistänyt makuunautinnon väsyneeltä matkustajalta, verkkohan ei ollut mikään leposohva.
Ruotsin luontoa katsellessa olimme Kölin yli kuljettuamme jo Norjan puolella. Huomattavimmin ei näiden kummankaan maan maantieteellinen sävy eronnut meidän suomalaisesta. Vain enemmän järviä näimme Suomessa. –
Tullitarkastajat rajalla olivat virallista väkeä. Liijoin syvälle eivät he kuitenkaan matkatamineihimme vajonneet. Norjalaisia matkustajia nousi pysähdyspaikoissa vaunuihin; heidän kanssaan sukeusi sitten keskustelu. Vaikeasta kansallisesta tilanteestamme hekin tiesivät, Bobrikoffista ja m.m. Heidän mielipiteensä oli, että pitäisi jälleen muodostaa jonkunlainen unioni Tanskan, Ruotsin, Norjan ja Suomen välillä, joka mahtavana liittona kykenisi suojaamaan tunkeilevaa slaavilaista vastaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s