Oslon nähtävyydet ja Tivolin konsertit

Ohjelmajuliste_1900(AF)


Pariisin turnee vuonna 1900 – viulisti John Järnefeltin päiväkirja osa 10

Saavuimme Osloon, Norjan pääkaupunkiin. Sympaattinen vaikutus. Pääkadun Karl Johanin varrella sijaitsevaan Byen hotelliin majoituimme.
Tämä kaunis, puiston rajoittama katu on sanoisinko, kodikas ja tyynnyttävä. Sen ylimmässä päässä kohoaa mahtava kuninkaallinen linna korkealla puistoterassillaan, mistä näköala antautuu eri suunnille yli kaupungin. Erilaiset puut varjostavat katua, korkeat poppelit varsinkin ihailumme herätti. Tivoli, Oslon keskus, niiden lehvistöön peittyy. Kuninkaallinen linna ei silloin vielä ollut kuninkaan asuinpaikkana; Ruotsi ja Norja muodostivat yhden valtakunnan. Linnassa ainoastaan majaili Ruotsin kuningas käynneillään Norjassa.
Haaveilin terassilla poppelipuiden huippujen humistessa ylläni niin kummallisesti. Eksoottista tunnelmaa lisäsi alhaalla kaikkialla leviävä valomeri.
Ensimmäinen konsertimme oli n.k. Looshin suuressa salissa. Täysi huone odottavaa, innostunutta yleisöä. Esitimme, paitsi varsinaista ohjelmaamme, Norjan kansallislaulun ja Porilaisten marssin, jota viimemainittua seisoaltaan kuunneltiin. Konserttiimme oli saapunut vanha, kuuluisa suomalainen laulajatar Ida Basilier-Magelssen. Hän lahjoitti meille kullekin pienoisen kukkavihkon. Tavallansa harvinaista että orkesteria näin huomioidaan.
Väliaikana katselin nähtävyyksiä. Oslo on kaupunkina mielestäni eri tyyliä kuin Tukholma. Se on ikään kuin vakavamman näköinen. – Kansallismuseo ja eräs ikivanha hautarauniosta kaivettu, mutta hyvin säilynyt viikinkilaiva olivat nähtävyyksiä. En tiedä, kävivätkö toverini niihin tutustumassa. Muistaakseni näin erään heistä viikinkilaivan ääressä. Usein tapasin heitä kadulla katselemassa jonkun tupakkakaupan näyteikkunaa. Nähtävästi kiinnosti tupakkamiehiä erilaiset tupakkalajit, varsinkin sikaarit.
Toinen konsertti annettiin Tivolin ulkoilmakonserttina. Ihailimme sinne mennessä Ibsenin ja Björnsonin komeita kuvapatsaita teatterin edustalla. Lukuisa kuulijakunta huomattavasti nautti esityksistämme, palkiten ne sekä kättentaputuksin että hyvähuudoin.
Matkalla poikkesimme Göteborgissa, Ruotsin iloisessa kaupungissa. Sielläkin konserttimme sai osakseen vilkkaan suosion. Yleisön runsaslukuisuus aiheutui tietystikin suureksi osaksi siitä, että olimme suomalaisia; maamme vaiheita silloin kiinteämmin seurattiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s