Lyypekki, Hampuri ja saksalaisen alttoviulistin omituiset tavat

Pariisin turnee vuonna 1900 – viulisti John Järnefeltin päiväkirja osa 11

Aino_Ackte_as_Tosca_1905Solisti Aino Ackte

Parhaillaan vietettiin Lyypekissä suurta kansajuhlaa, kun kaupunkiin saavuimme. Karnevaalikulkueita soittokunnat etunenässä näki rytmillisessä tahdissa marssimassa kaduilla. Eräät meistä, jotka virran mukana seurasivat varsinaiselle juhlapaikalle, kertoivat yllättävistä, jopa rajuistakin leikeistä siellä, sellaisesta, mihin me suomalaiset ainakaan juhlissa emme olleet tottuneet. Mutta naurua ja iloa oli kaikunut kaikkialla.
Harvalukuinen oli täällä konserttiyleisö. Lienevät kaupunkilaiset, varsinaisen musiikin lukuisat edustajat, jo siirtyneet kesäteloilleen maaseudun rauhaan. Esityksemme palkittiin kuitenkin runsailla suosionosoituksilla.
Kiertueemme seuraava viivähdyspaikka oli suuri teollisuus- ja liikekaupunki Hampuri.
Kahteen suureen hotelliin täällä majoittui soittokuntamme. Toisen nimeä en enää muista, mutta toinen, johon sijoituin, oli nimeltänsä S.t. Peterburg. Huonetoverikseni osui eräs vanhempi saksalainen alttoviulun soittaja, hyvänsävyinen, puhelias, mutta hyvin pedanttimainen herrasmies.
Muistan aamun konsertin jälkeen kun nousimme ylös makuusijoiltamme. Yöllä oli ollut ankara ukonilma – moista niin valtavaa en muista ennen missään kuulleeni – kun heräsin huonetoverini ollessa jo pukeutumishommassa. Hänen tapoihinsa kuului kylmä kylpy pyyhkeineen aamulla. Mutta kun hänen mielestään sopivaa isompaa vaatekappaletta pyyhkeeksi ei ollut saatavana, vain tavallisen kokoiset pyyhkeet, sieppasi hän vuoteestansa makuulakanan kostean ruumiinsa ympärille. Sitten heittäysi hän uudelleen peitteen päälle tilalleen muutamaksi hetkeksi. ”Vas kostet dieses”? murahti hän vain naurahtaen, kai arvellen että mitäpä tässä turhista kursailuista, kun kerran huoneesta maksetaan. Menettelisikö suomalainen tällä tavalla? Enpä luule.
Kävelimme katsellen suuren liikekaupungin elämää. Hetken istuimme P. Nikolaus –kirkon rapuilla ja söimme ostamiamme vaapukoita. Sen jälkeen menimme katsomaan merikaupungin vilkasta satamaelämää.
Olipa siinä liikettä niin vedessä kuin laiturilla. Vedenpinta kohisi aallokkona ikään kuin ankarampi myrsky sitä olisi kohennellut. Nämät aallot eivät kuitenkaan olleet tuulen nostamia, niiden harjat syntyivät yksinkertaisesti isompien ja pienempien alusten keulojen iskuista vedenpinnalla. Kiinnostavaa oli seurata sitä kiirettä ja liiketouhua mitä laivat noudattivat, Niinpä usein seuratessaan toisiansa törmäsivät ne yhteen niin että alusten kyljet jymähtivät. ”Donnerwetter” kaikui silloin tavallisesti kummastakin kulkuvälineestä saksalaiseen tapaan. Pienestä vahingosta ei kuitenkaan välitetty, vaan ahertamista jatkettiin edelleen kuumeisella kiireellä.
Hampurin konsertti meni oivallisesti kuten Lyypekinkin. Luimme lehdistä seuraavana aamuna arvostelun. Kiittävästi siinä mainittiin niinhyvin suomalaisesta musiikista kuin sen esityksestäkin. Arvostelu ei ollut pitkä, vaan ytimekäs ja asiallinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s