Matka Haagiin ja sietämätön helle

1280px-Netherlands-Scheveningen-beach-1900

Pariisin turnee vuonna 1900 – viulisti John Järnefeltin päiväkirja osa 14

Istuimme yhäkin junassa, nyt matkalla Haagiin, jonne seuraava konserttimme oli järjestetty. Rautatievaunut täällä eivät olleet meikäläisiä vaunuja. Ne olivat paloitetut eri osastoihin, joihin kuhunkin tultiin vaunun sivulta olevasta ovesta eikä kuten meillä vain yhteen yleiseen penkeillä sullottuun vaunun sisäänkäytävillä kummastakin päästä. Osastossamme, johon mahtui vain muutamia henkilöitä, istuin meidän saksalaisia. Olin joutunut ummikkoseuraan, ellen ota huomioon konserttimestari Sittiä, opettajaani, joka jo oli puolittain suomalainen; hän istui vieressäni. Sitt oli ostanut matkalla erinomaista saksalaista makkaraa ja tarjosi sitä viipaleen meille kullekin vaunussaistujalle. En ollut ”Feinschmecker” päättämään sen oivallisuudesta, mutta hyvää se oli, saksalaisten mielestä aivan erinomaista. Katselimme siinä syödessämme Hollannin luonnon puolesta yksitoikkoisia maisemia. Ne vilahtelivatkin vauhdikkaasti ohitsemme pikajunalla kulkiessamme.

Sietämätön helle, kiusallinen varsinkin meille pohjolaisille, vallitsi niin vaunuissa kuin ulkonakin. Mutta sille ei voinut mitään; täytyi vain hikoilla ja kärsiä. Ulkolaiset näkyivät olevan siihen tottuneet. Heitä ei kuumuus näyttänyt huomattavimmin vaivaavan.

Olimme Haagissa. Jo asemalta lähtiessä majapaikkaamme ensimmäisenä pistivät silmään konserttimainostuksemme kivimuurien seinämillä. Suuret, räikeästi painetut paperilevyt. Impressaariomme hoiteli asiaamme oivallisesti. Seikkaperäisesti mainostuksessa ohjelmastamme mainittiin. Ehkei se silloin ollut niin monipuolinen kuin se nykyisin voisi olla, orkesterisolisti-esitystähän sen sanan varsinaisessa merkityksessä ei ollut ohjelmassa, ellemme ota lukuun ”Huutolaistytön kehtolaulua” Kajanuksen säveltämässä ”Kesämuistoja” nimisessä kappaleessa. Ei ollut suuri Sibeliuksen viulukonsertti vielä nähnyt päivänvaloa enemmän kuin moni muukaan myöhemmin syntynyt viulutekele. Eikä olisi ollut sellaista suomalaista miestä joukossamme, joka pätevästi olisi kyennyt sen esittämään semminkin meidän matkalla ja ulkomaalaiselle yleisölle. Viulusoolon puolesta sai kuulijakunta tyytyä tähän vaatimattomaan mainitsemaani ”Huutolaistytön kehtolauluun”, jonka esitti äskettäin manalle mennyt soittajatoveri Heikki Halonen, silloin lupaavin kotimainen kykymme.

Haagissa poikkesin katsomaan kuuluisaa Scheveningenin kylpypaikkaa. Silloisen impressarion kanssa ajoimme sinne raitiovaunulla läpi tuuhean kaupungista ulkonevan puiston. Ihmiset vaunuissa tuoksuivat hyvänhajuiselle saippualle ja näyttivät pirteiltä. Kylpypaikan rannassa tilasimme venheen soutajineen, joka airoili meidät ulapalle. Kiikuimme Pohjanmeren laineilla. Se oli hurmaavaa. Raitis merituuli elvytti kuumaa ruumista. Palatessamme takaisin huomasimme raitiovaunun yleisön seuraavan uteliaina keskusteluamme, josta se ei tietysti ymmärtänyt hölyn pölyä, puhuimmehan vuoroin suomena ja ruotsia, hieman saksaakin. Kaiketi suomenkieli täällä enimmin kiinnosti vierastuntuisuudellaan. Impressariomme osasi jonkun verran suomea.

Konsertin Rotterdamissa, joka ohimennen myös oli ohjelmassamme, annoimme niinikään kesäyleisölle. Täyttä huonetta emme saaneet enemmän kuin edellisissäkään Hollannin kaupungeissa, Painuimme sitten rajan oli Belgiaan Brysseliä kohti.

Kuva: Rekonstruoitu kuva Scheveningenin rannasta (”kylpypaikasta”) vuodelta 1900.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s