Upeileva Pariisi ja pienoiset kilpikonnat

Pariisin turnee vuonna 1900 – viulisti John Järnefeltin päiväkirja osa 16

Pariisin_hotelli_web

Saavuimme Parisiin.

Oli jo ilta. Kaupunki kuhisi ihmisiä. Maailmannäyttely oli kerännyt kansaa maapallomme kaikilta kulmilta tähän sanoaksemme Europan pääkaupunkiin. Sillä sehän Parisi on.

Kipusimme korkeihin, parivaljakon vetämään vaunuihin. Sain paikan ajurin vieressä, josta mukavasti voi katsella katuliikettä ja rakennuksia vaunujen kummallakin puolen. Kaupunki upeili täydellisenä valomeressä. Boulevardilla vilkkuivat lukemattomat mainostuskilvet vaihdellen eri värein ja sisällöin. Tungos kaduilla, varsinkin tärkeimmissä liikepaikoissa oli tavaton.

Sijoutuimme kahteen eri hotelliin. ”Bretagne” oli sen nimi, jossa sai huoneen. Nyt ei matkan jatkaminen kiirehtanut. Konserttimme suuressa Trocaderon salissa näet annettaisiin vasta yhdeksän vuorokauden kuluttua, sali ei ollut varhemmin käytettävissämme.

Bretagnen hotelli, varsinkin se osa siitä, missä osa orkesteriamme oli majoittunut, näytti melkoisen autiolta. Sain hotellissa oman yksityisen huoneen. Ikäänkuin se olisi ollut jonkunmoinen kylpyhuone oli siinä vesijohto kaukaloineen. Varsin siisti se oli. Viereiseen huoneeseen oli sijoittunut pari ensi viulua, toinen heistä ennen mainitsemani göteborgilainen ”Stüerman” ja toinen eräs suomalaisiamme. Vesijohtoa käytin hyväkseni ottaen sekä öin että aamuisin silloin tällöin viileydekseni kylpyä. Lämpötila Parisissa oli tähän vuodenaikaan tavattoman korkea yölläkin saatikka sitten päivällä. Houkuttelin tähän kylpyyni Stüermaninkin ja hän mielihyvin totesi sen erinomaisuuden. ”Häärligt, stooraartad!” lauloi hänen ruotsalainen kielensä vesisuihkun seasta. Huvittavana soi se suomalaiselle korvalle.

Akkunamme antautuivat pihalle päin, laajempaan pihaneliöön. Mutta millaiseen pihaan? Meillä nämät asfaltilla tasoitetut aukeamat tavallisesti tarjoavat varsin vierastuntuisen, ikävän, jopa tunkkaisenkin nähtävän. Suuret rikkalaatikot, pölyytettävät vaatekappaleet ja sekä paremmat että huonommat lattiamatot melkein aina kohtaavat tulijaa varsinkin vanhemmissa rakennuksissa, milloin hän kadulta pujahtaa porttikäytävään. Lukuunottamatta lakaisevaa talonmiestä, kirkuvia poikasia y.m.s. kuten hevosia ajopeleineen, muutto- ja kaikenlaisine tavaroineen. Ei tunnu tervetulleelta useinpa puikkelehtia tuollaisessa matonpiiskaajain pölypilven keskitse rappukäytäväänsä.

Mutta täällä! Olivatkohan yleensä pihat Parisissa sellaisia kuin Bretagnen hotellissa. En luule. Vaan täällä ei talonmies luutineen ja lapioneen isännöinyt tahi mattomatammi antanut melkein ympäri korvia.

Piha oli vihdoinkin mainitakseni tavallansa pikku puistikko. Isot laakeripuut astioissansa pienien tarjoilupöytien ja tuolien ympäröivinä täyttivät koko neliön. Ei mitään ryskettä, pauketta tahi kirkunaa. Katsoessani ensimmäisenä aamuna alas akkunastani näin konserttimestari Sittin siellä eräiden kollegoini kanssa istuvan sikaaria poltellen ja kahvia juoden, viehättävän ranskattaren tarjoillessa ja sipisten puhellessa ihanaa kieltänsä. Enpä silloin kauan viivytellyt pukeutumisessani. Ja kehoituksestani Stüermankin sinne kiireen vilkkaan jouduttui. Pian istui puoli orkesteriamme siellä ja herttaisella mielellä nautti kahvin antimia kauniin sään ja aamu-auringon täyttäessä tämän suloisen interiörin.

Laakeripuiden juurella näin pienoisia kilpikonnia syövän. Salaatin lehdet olivat heidän pääasiallisempana ruokanaan ja näytti siltä että ne hyvin viihtyivät, sillä pienellä alueella minkä kukka-astia heille tarjosi.

Vahtimestari Malkki oli ensimmäinen, jonka poistuessani kahvipaikastamme kohtasin. Hänellä oli kuormallinen soittimiamme kadulla pihan ulkopuolella järjestettävänä ja näytti hän jollain merkillisellä tavalla neuvottelevan hotellin vahtimestarin kanssa kuorman kuljettamisesta. Kun kysyin Malkilta miten hän kielen puolesta niin hyvin selviytyy – hän näytti todellakin selviytyvän, vaikkei hänellä ollut aavistustakaan ranskan kielestä – vastasi Malkki siihen entiseen tapaansa ylimielisesti hymyilemällä. Ja Stüermanille, joka samaa asiaa kysyi, pisti Malkki: ”nok koor te!”.
Pariisin hotellin vieraskirjasta löytyy tuttuja nimiä.

Pariisin_hotelli (3)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s