Joulusukka lämpöinen

Maiju_joulusukka

Neulo jouluiset HKO-villasukat

Uusi logomme muuntuu sujuvasti myös villasukan kuvioksi. Neulo lämpöiset villasukat oheisilla ohjeilla.

Helsingin kaupunginorkesteri toivottaa onnellista joulua ja hyvää uutta vuotta 2016!

joulusukka

HKO villasukka koko 38-39

48 silmukkaa, 12 silmukkaa / puikko

Sukan varsi  kierrejoustinta
1.krs: 1 s nurin, 2 s oikein.
2 krs: *1 s nurin, nosta 1 s neulomatta, 1 s oikein etureunasta sekä takareunasta ja vedä nostettu s näiden kahden silmukan yli*, toista *_* kerros loppuun. Tee näitä kahta kerrosta 14 cm.

Kantalappu
Aloita kantalappu neulomalla I puikon s:t joustinneuleena IV puikolle (24 s). Jätä muut s:t odottamaan. Käännä työ ja aloita vahvennettu neule: 1. krs: (työn nurja puoli) nosta 1 s neulomatta (lanka jää työn nurjalle puolelle) ja neulo muut s:t nurin. Käännä työ. 2. krs: (työn oikea puoli) *nosta 1 s neulomatta, lanka jää nurjalle puolelle, neulo 1 s oikein*, toista *–* kerros loppuun. Käännä työ. Toista 1.-2. krs:ia yhteensä 12 kertaa (24 krs). Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita kantapohjan kavennukset.

Kantapohjan kavennukset
Jatka samaa vahvennettua neuletta kuin aiemmin. Neulo kantatilkussa oikean puolen kerrosta, kunnes jäljellä on 9 s. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) ja käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo 6 s nurin ja neulo 2 seuraavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 8 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keski ryhmän s:t pysyvät samana eli 8:nä. Kun sivu-s:t loppuvat, jaa kantalapun s:t 2 puikolle (4,4). Poimi sitten vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 12 s + 1 s kantalapun ja II puikon välistä. Neulo poimitut s:t kiertäen (= takareunasta) oikein vasemman puoleisella kantapohjan puikolla. Neulo II ja III puikon s:t oikein. Poimi nyt kantalapun oikeasta reunasta 12 s + 1 s III puikon ja kantalapun välistä sillä puikolla, jolla on 4 s, neulo poimitut s:t kiertäen oikein ja kantalapun 4 s oikein. Jatka näillä kaikilla 58 s:lla sileää ja tee kiilakavennukset.

Kiilakavennukset
Neulo I puikon lopussa 2 viimeistä s:aa oikein yhteen ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus. Neulo 1 välikerros ja tee kavennukset joka toinen kerros kunnes kaikilla puikoilla on jäljellä 12 s.
Jatka sileää neuletta kunnes pohjan pituus on 20 cm tai pikkuvarvas peittyy. Aloita sitten kärkikavennukset.

Kärkikavennukset, sädekavennus
Neulo 4 s oikein, 2 s oikein yhteen, 4 s oikein, 2 s oikein yhteen jokaisella puikolla. Neulo seuraavat 4 kerrosta kaventamatta.

Neulo 3 s oikein, 2 s oikein yhteen, 3 s oikein, 2 s oikein yhteen. Neulo seuraavat 3 kerrosta kaventamatta.

Neulo 2 s oikein, 2 s oikein yhteen, 2 s oikein, 2 s oikein yhteen. Neulo seuraavat 2 kerrosta kaventamatta.

Neulo 1 s oikein, 2 s oikein yhteen, 1 s oikein, 2 s oikein yhteen. Neulo seuraava kerros kaventamatta.

Neulo jäljellä olevat 4 s/ puikko 2 s oikein yhteen ja päättele työ.

 

HKO logo kirjotaan ruutukuvion mukaan valmiiseen sukkaan jalkapöydän päälle silmukoita jäljitellen.

Logo-kuvio.

Screenshot 2015-12-17 13

 

Kantalappu ja kantapohjan kavennukset on tehty Novitan ohjeiden mukaan:
https://www.novitaknits.com/fi/fi/neuleohjeet/perusvillasukat-novita-7-veljesta

Logolla varustettu joulusukka: suunnittelu, toteutus ja ohjeet: Henna Karjalainen

 

Pariisin konsertti ja matkan päätös

Pariisin turnee vuonna 1900 – viulisti John Järnefeltin päiväkirja osa 18

Pariisin_konserttiohjelma (9)

Unohtumattomat hetket vietimme Louvren jättiläismuseossa. Päivittäinen käyntipaikkani. Taulut, kuvapatsaat ja muut taideteokset. Kenpä niitä voisi luetella; niiden paljous ja korkea taiteellinen arvo kerrassaan huikaisivat. Ja niinpä sitten koitti viimeinen konserttipäivä, kiertueemme tärkein. Soittaisimme koko maailmalle s.o. maailmannäyttelyn yleisölle, sillä sellaista kansaahan suuri kaupunki tähän aikaan oli täynnänsä.

Koettelimme orkesteriamme Trocaderon jättiläismäisessä konserttisalissa. Tämän huoneen katoksen alle mahtuisi mukavasti jokin keskikokoinen maalaiskirkkomme torneineen. Niin mahtava se on.

Näyttipä orkesterimme nyt pieneltä, huolimatta, että sen jäsenluku tapaili seitsemänkymmentä. Mutta ääneen päästyä ilmaisimme kuitenkin, että maasta se pienikin ponnistaa. Harjoitus oli lyhytaikainen.

Istuimme sitten illalla parisilaisen yleisön katseltavana ja kuunneltavana.

Laulajatar Aino Ackté, joka samoihin aikoihin vieraili Parisin suuressa oopperassa, oli hyväntahtoisesti lupautunut toiseksi solistiksi Ida Ekmanin hinnalla. Niin että täysipitoista musiikkia kaikin puolin edustimme.

Kajanus asteli johtajapaikallensa samanlaisena kuin olimme nähneet hänen siihen astelevan niin kotimaassa kuin täällä ulkomaan matkallammekin. Kenties hänen ilmeensä nyt oli jonkin verran juhlallisempi. Orkesterikin näytti välittömämmin käsittävän tilanteen tärkeyden.

Konserttiohjelmaamme en nyt tarkalleen muista, kun myöhemmin sen kadotin. Mutta suurimmat orkesterisäveltäjämme, ainoat silloiset kotimaiset luovat kykymme olivat siinä edustettuina. Muistaakseni ensimmäisenä joku Kajanuksen rapsodia. Sen esitimme kuten yhteisestä sopimuksesta oivallisesti. Ja hänen sviittinsä eli sarjansa ”Kesämuistoja” laajoine ylänkönäköaloineen, keveine scherzoineen ja alakuloisine ”huutolaistytön kehtolauluineen” vaikuttivat herkkyydellään välittömästi suurkaupunkilaisiin. ”Aino”-sinfonia suomalaisine aiheineen myös miellytti, sen huomasi kuulijakunnasta. Laulajattaremme esittivät kotimaisten säveltäjiemme tuotteita menestyksellä ja yleisö vilkkaasti palkitsi heidän tulkintansa. Armas Järnefeltin loistava sinfooninen runoelma ”Korsholma” tehosi varsinkin juhlallisella lopullansa.

Sitten tulimme Sibeliukseen. Soittaessa ”Lemminkäisen kotiinpaluuta” tuntui ikään kuin ratsastaisi vauhkolla sotaorilla. Ja teoksen kiihkeä meno, mikä varsinkin viuluniekkain käsivarren ja ranteen kestävyyttä kysyy, yrittää kappaleen loppupuolella voimanponnistukseen melkein raueta. Mutta hyvin siitä suoriusimme. ”Tuonelan joutsen” oli sen jälkeen lepoa, ja joikuva, synkkä lintu manalan vesillä masensi kuulijat syvään hartauteen.

En enää muista missä ohjelmamme kohdassa Sibeliuksen ensimmäinen sinfonia oli. Mutta muistan hyvin sen esityksen.

Klarinetin alakuloinen sävel sen aloitti kiiriskellen verkalleen kuten vaivalloisesti kohti salin korkeutta tahi ikään kuin etsiskellen poispääsyä itsellensä jonnekin muualle valoisampaan. Ja kun se masentuneena huomasi pyrkimyksensä turhaksi ja haihtui melkeinpä olemattomiin, katkaisee orkesterin toinen viulu terävänä kaksisointuna sen häviön, reväisten samalla muutkin orkesterin soittokoneet mukaansa. Rajuina rymistivät sellot, bassot, torvet y.m. jaloon sävelkilpailuun ja Trocaderon sali kaikui ”Väinölän salin” lukemattomista soinnuista. Vienona helisi kannel kankaalla, juhlallisina kiiriskelivät viulut korkeuksissa ja kontrabassot jyrisivät syvyyksissään. Sinfonian ensi osa jo oli täydellistä juhlakulkua.

Toisen osan henkevyyttä ei voi unhoittaa ken kerran on sen kuullut. Parisin esiintymisemme jälkeen se minussa uudistettaessa aina herättää ikäänkuin kontinentaalisen mielialan. Se on suurmaailmallinen sisällöltään, vaikka huokuukin salojen äärettömyyttä.

Omintakeinen scherzo on hyväinen kuultava. Se ei sinänsä suinkaan ole pitkästyttävä. Rytmissä on jotakin hakkapeliittamaista iskevyyttä.

Ja sitten finaali; niin se finaali. Ikäänkuin voimakkaasti valittaen käyvät viulut ja sellot käsiksi klarinetin jo sinfonian alussa kuolevaan melodiaan. Nyt se ei saanut haihtua alakuloiseen mielialaansa. Sali kajahteli kun kymmenkunnat äänet yhtaikaa veteli ”unisont”. Hukkuihan tämäkin vuorostansa kohinaan ja hälinään, mikä muistutti masennettuna kieriskelevää maanalaista tulta sen etsiessä itsellensä ylöspääsyä ilmoille. Hälinästä muodosteleutui sitten uusi melodia, joka hiljaisena ja huomaamatta kuten koittava päivä pyrki kuuluvammaksi ja siitä vähitellen sinfonian loppua lähetessä paisui jättimäiseksi lauluksi.  Soitimme sen olan takaa, hartiavoimin, ikäänkuin kilvan. Ken sen parhaiten lauloi, kuka syvimmin käsitti: en voi sitä sanoa. – Esityksemme palkittiin runsain suosionosoituksin ja oli se kyllä ansaittava.

Sibeliuksen ensimmäinen sinfonia oli mielestäni mestarin suurin merkkiteos.

Lopetan tähän.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Paluumatkalla Itämerellä yllätti meidät ankarampi tuuli, jolloin useat sairastuivat meritautiin. Mutta juhlallisella eleellä astuimme laivasta kotikaupunkimme laiturille, useimmalla hauskat muistot elämyksestä suuressa maailmassa ja vakaumus kotimaisen musiikin onnistuneesta esittämisestä.

Ja tältä viimemainitulta näkökannalta lähtienhän suomalainen musiikki ulkomailla varsinaisesti tulikin tunnetuksi.

________

Maailmannäyttelyn ihmeitä ja ruokapaikkoja

Pariisin turnee vuonna 1900 – viulisti John Järnefeltin päiväkirja osa 17

Le_pavillon_finlandais_de_lExposition_universelle_de_1900_à_Paris_(3328631115)
Le pavillon Finlandais de l’ Exposition universelle de 1900
By Jean-Pierre Dalbéra from Paris, France via Wikimedia Commons

Ja sitten katselemaan kaupunkia ja maailmannäyttelyä.

Pariisi tarjosi paljon huomiota herättävää maailmannäyttelyssään v. 1900 ”Historiallinen” Parisi on tietysti kiinnostava, mutta näyttelyn aikana huikaisivat silmää ensi sijassa maailman kuulut ”ihmeet”, ihmiskunnan suurimmat silloiset teknilliset saavutukset. Ja meille suomalaisille, jotka kaukaa maailman toiselta ääreltä olimme saapuneet näyttelyä katosmaan, oli kaikki, mitä täällä näimme, täysin yllättävää.

Kehässä kulkeva jalkakäytävä ja Eiffel-torni olivat ensimmäiset tuttavuuteni (lukuisten muiden joukossa). Ensinmainittuun päästiin kadulta joko portaita ylös tahi myös melkein pystysuoraa liukuvalla jalkakäytävällä, jokseenkin samanlaisella, millainen hiljakkain suuren tavarataloon pääkaupungissamme sijoitettu. Niin nousten tultiin tasavalle, leviävälle ja korkealle sillalle. Tämä silta, muodoltansa muistuttaen rautatien ratavallia, kiersi kehänä näyttelyalueen rakennukset. Siltana oli kaksi jalkakäytävää aivan vieretysten. Toinen niistä liukui eteenpäin hitaammin, toinen nopeammin. Nopeamman vauhti oli kuten ripeän kävelijän. Nousemalla ensiksi hitaammalle käytävälle ja sitten siitä nopeammalle teki mukavasti kierroksen ympäri koko näyttelyalueen palatseineen tarvitsematta astua askeltakaan. Laite oli kerrassaan ihmeellinen, kun ajattelee käytävän tavatonta pituutta. Hiljaa ratisten oli se alituisessa liikkeessä ja ahkerasti sitä käytettiin. Istuimia siellä ja täällä pitkin matkaa.

Eiffel-tornissa vietin parisen tuntia katsellen sen ylimmästä huipusta kiehuvaa maailmaa jalkojeni juurella. Ilma oli täällä ihanteellisen raitista, varsinkin kun sitä vertaa Parisin raskaaseen ilmaan alhaalla. Silmäillessä yli suuren maailmankaupungin kiisi katse ohi sen ääriviivojen maaseudulle, josta tuuli kantoi tuoksuvaa vehreyttä. Oli todellinen nautinto viettää aikaansa tässä huimaavan korkeassa metallitornissa. Lähellä sijaitsevaan Madeleine-kirkon heleät kellot lauloivat katolista melodiaansa ja tuonnempana kohosi komea ja jykevä Notre Damen temppeli, joka kuitenkin niin ylväs ja suuremmoinen kuin onkin katsellessa sen kokoa alhaalta maaperältä, täältä nähtynä oli pieni ja matala.

Näyttelyrakennusten kaikinpuolisen tutustumiseen niin sisäiseen kuin ulkoiseen ei kuteinkaan riittänyt aikaa vaikka viivyimmekin Parisissa yhdeksän päivää. Täytyi ottaa huomioon vain merkillisimmät. Suomen paviljonki oli kyllä pienoinen, etten sanoisi pienin, mutta meistä suomalaisista aistikkain ja hauskin. Huhuiltiin keskuudessamme, että olisi ollut aikomus esittää suomalaista musiikkia sen edustalla jonakin päivänä ennen konserttimme alkua. Oliko se nyt vain huhua tahi todellista aikomusta, en tiedä. Joka tapauksessa jäi se toteuttamatta. Mielestäni olisimme kyllä voineet sen tehdä.

Sitä hälinää ja hulinaa, mikä vallitsi varsinaisella näyttelyalueella, olisi mahdoton tyydyttävästi kuvailla. Kaikenkarvaiset kiertävät, musiikkia esittävät soittoyhtymät siellä olivat äänessä. Säkkipillien pitkä, sireenimäinen volina ja kirkuvien mainostajain toistensa kanssa kilpaileva esittämiskyky hakivat vertaistaan. Ruokapaikat ja erilaisten viinien tarjoilupöydät olivat suuren yleisön suosituimpia. Pullollinen näitä viinejä maksoi vain yhden frangin. Jo matkalla Parisiin Ranskan halki pikajunalla kiitäessämme osin eräällä asemalla sellaisen isomman pullon valkoviiniä, jonka pistin povitaskuuni ikään kuin mikäkin markkinamies. Kukapa meikäläisiä täällä tunsi, jos hieman vapaammin käyttäydyimmekin. – Yöllä Parisissa vallitsi melkein samanlainen kuumuus kuin päivälläkin kuvannollisesti puhuen. Sietämätön helle huoneessa pakotti nukkumaan ilki alastomana vuoteellaan, vai ohut lakana peitteenä. Silloinpa jokunen pienempi naukku valkoviiniä aikaansai viileämmän tunteen ruumiissa.

Nämät happamat viinit kuuluvat, kuten kaikki Parisissa kävijät tietävät, päivän ruokajärjestykseen. Tilatessa aamiaista tahi päivällistä tuodaan pöydälle pullollinen valkoista tahi punaista, miedompaa viiniä. Viinit ja ranskanleivät. Kummallakin on ensiksi ateria aloitettava. Ranskanleivät eivät ole meikäläisten leipien vertoisia. Ne ovat hyvin pitkiä ja kapeita. Leikillä kantoivatkin niitä toverini hakiessaan tarjoilupöydästä, olallansa kuin mitäkin aidanseipäitä.

Ranskankieltä taitamaton tuntee tietysti olonsa Parisissa melko hankalaksi. Siksipä moni meistä, jolta puuttui tämä taito, tarpeen vaatiessa liittyi sitä taitavan seuraan. Sellistimme Fohström, joka kieltä hallitsi, nähtiin usein sellaisena keskeisenä henkilönä. Kerran olin eräiden toverieni kanssa hänen seurassa ja hän ehdotti että menisimme katsomaan erästä suurta tavarataloa, jossa saisimme oivallisen tilaisuuden ostaa hyviä ja kestäviä sukkia. Matkalla sinne pysähdytti hän kohteliaalla kumarruksella erään naisen puhellen hetken hänen kanssaan. Seuraus tästä oli että nainen nyökäytti päätänsä ja lähti mukanamme tavarataloon. Sisällä hän valikoi meille kullekin sukat, jotka jälestäpäin huomasin todellakin lajiaan mitä parhaimmiksi. Sellistimme palkitsi naisen tarjoamalla hänelle lasillisen madeiraa ja tämä näytti erotessaan meistä olevan siihen tyytyväinen. Mitään rahallista korvausta ei hän vaivastansa ja lisäisinpä ajanhukastaan vaatinut.

Päivät luistivat kaupunkiin tutustuessa. Sää oli tukahduttavan kuuma. Auringonpistoja saivat useat. Me pohjolan pojat, emme siihen sortuneet. Nahkamme ei ollut niin arka kuin ulkolaisten. Olikohan se saunanlöylyn karaisemaa.

Lue lisää Helsingin kaupunginorkesterin ja Jean Sibeliuksen yhteisestä historiasta.